Nyt iski blogi-ikävä.
Se voi johtua monesta syystä.
Blogi oli iso henkireikäni kotiäitivuosina.
Aikaa tuskin oli silloin yhtään sen enempää, mutta kuitenkin erilaista sellaista.
Ikävä vilahti jo pariviikkoa sitten. Tein googlehaun ja se tarjosi vastaukseksi linkkiä ihan omalle sivulleni. Niinpä niin.
Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä,
silloin aina kirjoitin innolla tänne.
Tänään on myös maisema luminen, jouluinen, haikea, lapsellinen.
Näistä tunnelmista olen usein kirjaillut.
Ehkä liiaksikin itseäni toistellut.
Viikko sitten olimme etelän auringon alla, kaksin.
Kun palasimme kotiin, tyhjensin matkalaukun ja hain kellarista joulun.
Viritin kyntteliköt, järjestelin tonttusia.
Tuntui juuri niin oikealta.
Vihkooni olen listannut jouluisia salaisuuksia.
Listattavaa on paljon ja kuitenkin juuri sellaista omalla painollaan lipuvaa.
En halua tästäkään joulusta suorittamista,
tahdon laskeutua joulurauhaan pikkuhiljaa.
Juuri nyt katselen kynttilöiden loistetta,
kuuntelen joululauluja koneelta.
Tartun jouluiseen kutimeen ja mietin yön hämäryyden tonttupuuhia.
Suunnitelmia on tontuilla ja sanojakin varmasti paljon, ei silti joulukirjeitä.
Tänä vuonna on paketoituja pikkuyllätyksiä,
vähän sellaista mitä eivät enää osanneet odottaa.
Nämä meidän isoiksi kasvaneet pikkutontut.
Haikeus ja ilo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti