varpaisiin vaiko katse eteenpäin

Sillä on väliä.

Tuijottaako alas ja varpaisiinsa,

vaiko haikaillen nokka kohti aurinkoa.

Kun on lähtenyt lomalle, miksi etsiä epäkohtia?

Miksi kaivata kaikkea kotoista, sitä tuttua ja turvallista.

Itse pyrin avaamaan silmäni ja korvani erityisen suuriksi kun  matkaa teen.

Ahmin kaikkea erilaista.

Tälläkin kertaa ihailin iloisuutta, spontaaniutta.

Eloisuutta ja äänekkyyttä.

Huomasin mitenkä leikkipuistot olivat täynnä väkeä vielä illan hämäryydessä.

Vanhemmat lapsineen.

Kun kävelykadulle järjestettiin markkinateltat,

niin jatkoksi täytettiin lapsille pomppulinna.

Meillä Suomessa pomppulinnan olisi todennäköisesti korvannut olutteltta?

Kun istuimme ravintolassa illalla syömässä,

alkoi kadulta kuulumaan rumpujen pärinää.

Joukko jonkinmoista soittokuntaa ilahdutti ihmisiä ja keräsi jonon jatkoksi runsaasti ulkopuolisia rytmittäjiä.

Ravintolan tarjoilijat innostuivat jammailemaan, taputtamaan.

Sellaista ihailen. 

Kaupan kassalla ei ole kiire.

Kassaneiti pysähtyi välillä juomaan vesipullostaan.

Kun olimme maksaneet alkoi hän pakkaamaan ostoksiamme.

Se seuraava asiakas sai odottaa.

Mihinkä meillä kiire valmiissa maailmassa.

Hotellimme oli valtavan siisti.

Huoneet oli remontoitu raikkaiksi.

Henkilökunta oli ystävällistä.

 Kun katsoi parvekkeelta suoraan alas,

näkyi monttu johonka remonttimiehet viskoivat roskaa työnalla olevasta hotellin osasta.

Heillä oli roskalavat, mutta kaikki ei osunut ihan kohdilleen.

Kieltämättä kävi mielessä työasiat,

olisi ainakin se runkopatjasänky pitänyt  purkaa asianmukaisesti.

Mutta.

Kuka käskee tuijottamaan suoraan alas?
Kun katsoi eteenpäin,

näki meren ja tyrskyt.

Näki aamulenkkeilijät, kalastajat, surffailijat.