No nyt tajunnanvirtani hyytyy.
Olen päättänyt täyttää tämän joulukuun sanoilla,
ja ensimmäinen ilta kun en tiedä mistä kirjoittaa.
Kaikki on tänään ollut niin tavallista.
Hidasta, laiskaa ja vähän arkistakin.
En pidä vesisateenropinasta selkäni takana,
se hakkaa ikkunaan.
Tahdon lunta.
Nyt kun blogi on viettänyt hiljaiseloa,
en enää muista mistä neuleprojekteistakaan olen jo kertonut.
Minulla on menossa neule lapselle -teema.
Se alkoi yhdestä villapaidasta,
johonka sisarus kuittasi ettei hän ole saanut mitään pitkään aikaan.
Minäkin tahdon villapaidan
ja minäkin.
Esikoisesta aloitin.
Neule olikin sopiva keskimmäiselle tytölle.
Uusi yritys.
Ihan liian kittana, ihonmyötäinen.
Ei hyvä. Jollekin pienemmälle kylläkin.
Esikoinen siirtyi neulontajonon hännille,
jos se auttaisi.
Valmistui vanhemman pojan neule.
On puseroa pitänytkin ja vain vähän valittanut,
mukamas pistelee vaikka pehmeää alpakkaa.
Nyt iltapuhteina yhdistin villatakin alaosan hihoihin.
Etenin kaarroketta kohti kaula-aukkoa.
Kuopuksen villatakki.
Kaksi jonossa odottavaa kyselivät viimeksi eilen.
Joko joko joko.
Kuulostaa äidin korviin hyvinkin miellyttävältä.
Ja minähän kudon.
Rakkaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti