yhdenlainen katsaus

Tammikuussa kuvasin punaiset varpaankynteni.

Jalkani lämmittelivät mustalla laavakivihiekalla,

Los Gigantesissa.

 Helmikuussa perheeni poseerasi Kasnäsin lumettomalla rantakalliolla.

Yön aikana satoi lunta.

 Maaliskuussa yläkerrasta löytyi jalaton, hännätön, korvaton koira.

Sieltä on löytynyt myös nenätön barbie.

Ja johdoton nettiboxi ja mykkä patteri.

Huhtikuussa nautimme metsäterapiasta.

Kovin keväiseltä jo näytti.

Toukokuussa käväisimme Kuopiossa.
Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen rengasrikossa auttaneen ojentama kalakukko.

Kesäkuussa koitti vapaus koululaisille.

Aurinkokin juhlisti päivää.

Heinäkuussa seikkailimme monissa mutkissa.

Ei se pelkkää risukasaa ollut,

kuvat, kuten tämäkin sen todistaa.

Elokuussa mörköilin yksin mökillä.

Evästin luonnonantimilla leipäni päällystäen.

Syyskuussa esimakua rempasta. Laitoimme kellarimme etukatoksen kuntoon.

Lokakuussa retkeilimme asuntoautolla.

Lasten syysloma.

Marraskuussa ihailin auringonlaskua taivaalla.

Joulukuussa.

Tänään, olen ikuistanut itseni sädehtivänä peilin edessä.

Kaikki vuoden pahantuulisuudet ovat kasaantuneet,

reilu kaksi tuntia vielä niin toivottavasti helpottaa.

 

leffailta

Meillä oli tänään shoppailupäivä.

Oltiin koko perhe selviytymässä kauppakeskuksessa.

Yksi tosi innokas,

toinen vähän mukana vedettävä.

Kolmas hivenen tukahdutettu.

Kaksi "kun oli pakko" -tyyppiä.

Yksi liian pieni päättämään.

Ja minä.

Lienee kaikkien mielestä parasta oli kotiinpaluu.

Ostin leffan,

Napapiirin sankarit 3.

Päätön.

Mahtava pohjoisen murre.

Hillittömän hölmö.

Huikeat maisemat.

Välähdys vakavuutta.

Naurua.

Vietimme leffaillan, jossa ainoastaan pari oli vähän liian pientä hölmölle huumorille. Maisemat kyllä tunnistivat.

Ehkä selviävät kun tarjolla oli pirtelöä, poppareita ja suklaakonvehteja.

Leffaseurana meillä oli tietenkin myös karvatohveli.

Hän vietti parituntisen tänään yksin kotona

ja täten loppuilta olikin yhtä läheisyyden kaipuuta.

(ja papanointia, suklaavarkautta, paperin syömistä...)

 

en yhtään prinsessa

Esine,

joka notkunut yläkerran vessan hyllyllä vuosia,

osui tänään silmiini.

Soittorasiani.

Lapsuuden synttärilahja. Hartaasti toivoin ja sain lahjaksi kaksikin soittorasiaa.

Muistan kun kävimme paikallisessa lelukaupassa toisen vaihtamassa,

varmaankin johonkin rekka-autoon -en muista.

No toin tänään soittorasian alakertaan,

koesoitin ja katselin kirppatädin silmin.

made in Japan

En se minä kyllä siinä tanssahtele tyllihameessa.

En ole tanssahdellut koskaan,

enkä ole omistanut prinsessa hörhelöitäkään.

Ei minulla ole ollut edes pitkiä hiuksia joita kiharrella kauniiksi.

Poikatyttö taidan olla.

Tätä miettiessäni ajauduin kampauspöytäni tarinaan.

Tykkään kalusteesta valtavasti,

se on kaunis.

Joskus kampaan hiuksiani peilin edessä.

Peili on sellainen epätarkaksi elänyt. 

 En ole koskaan istahtanut peilin äärelle kuvaani katsomaan.

Olen huono peilien kanssa.

Saatan pestä hampaat,

föönata hiukseni

ja jo kotoa lähtiessä ajatella; en katsonut yhtään peiliin.

Sillä silmällä.

Tästäkin voisi tehdä vaikka uudenvuoden lupauksen.

Voisin katsoa peiliin useammin.

Laittaa vaikka ripsiväriä joskus.

Niin ja ostaa huulipunan sen eltaantuneen tilalle.

Huih.

 

ei mitään sanottavaa

No nyt tajunnanvirtani hyytyy.

Olen päättänyt täyttää tämän joulukuun sanoilla,

ja ensimmäinen ilta kun en tiedä mistä kirjoittaa.

Kaikki on tänään ollut niin tavallista.

Hidasta, laiskaa ja vähän arkistakin.

En pidä vesisateenropinasta selkäni takana,

se hakkaa ikkunaan.

Tahdon lunta.

Nyt kun blogi on viettänyt hiljaiseloa,

en enää muista mistä neuleprojekteistakaan olen jo kertonut.

Minulla on menossa neule lapselle -teema.

Se alkoi yhdestä villapaidasta,

johonka sisarus kuittasi ettei hän ole saanut mitään pitkään aikaan.

Minäkin tahdon villapaidan

ja minäkin.

Esikoisesta aloitin.

Neule olikin sopiva keskimmäiselle tytölle.

Uusi yritys.

Ihan liian kittana, ihonmyötäinen.

Ei hyvä. Jollekin pienemmälle kylläkin.

Esikoinen siirtyi neulontajonon hännille,

jos se auttaisi.

Valmistui vanhemman pojan neule.

On puseroa pitänytkin ja vain vähän valittanut,

mukamas pistelee vaikka pehmeää alpakkaa.

Nyt iltapuhteina yhdistin villatakin alaosan hihoihin.

Etenin kaarroketta kohti kaula-aukkoa.

Kuopuksen villatakki.

Kaksi jonossa odottavaa kyselivät viimeksi eilen.

Joko joko joko.

Kuulostaa äidin korviin hyvinkin miellyttävältä.

Ja minähän kudon.

Rakkaudesta.

joulusta synttäriputkeen

Meidän perheen synttärit on yhtä lukuunottamatta sijoittunut putkeen.

loka-marras-joulu-tammi-tammi-tammi

ja touko

Tasaisesti alku- ja loppuvuoteen

ja toisella kaavalla ajatellen ihan könttinä vaan.

On hyvä laskeutua jouluähkystä synttäriherkkuihin.

Kahden viikon kuluttua jatketaan.

Oma vuosipäivänikin lähestyy ja se on aiheuttanut pientä kriisin poikasta.

Kohta puolessa jo kohti seuraavaa pyöreää.

Koittaa katsella tasapuolisesti taakse- ja eteenpäin.

Takana ei ole peikkoja,

vain vähän asioita joita ei olisi tahtonut tapahtuvaksi.

Nekin vieneet eteenpäin vahvempana.

Voi,

nyt minusta tuntuu jotta pieni kevennys olisi paikallaan tähän syvällisyyteen.

Leivoin eilen illalla kuivakakun.

Maku oikein hyvä.

Ja ulkonäkö... tunnistamaton.

langanohjain

Vuosi lähestyy taas loppuaan.

Uusi kolkuttelee oven takana.

On aika hävittää huonot jutut,

niputtaa hyvät jutut.

Pudottaa ja päästää jatkoon.

Tehdä uusia lupauksia ja miettiä mitenkä niiden vanhojen kävi.

Olenko hyvä vain jos muutun?

Entä jos olisikin ihan hyvä näin?

Vai onko se sitten riman alitusta,

en tiedä.

Nukuin viimeyön huonosti.

Podin joulunohitusmasennusta.

Pelkäsin etten saa enää joulusta kiinni näin tapaninpäivänä.

Yöllä joku peruutti autonkin meidän keittiörempan keskelle,

talon kulmasta sisään tuosta vaan.

Pelkäsin koko talon romahtavan ja mietin mitenkä nyt lämpö pidetään sisällä. 

Sekavat unet selätettyäni joulu oli vielä täällä.

Fiilistä hieman koiteltiin kun vierailin nettipankin puolella laskuja maksellen.

Mitään ei ole,

mitään ei puutu.

Riitti ja riittää.

Oma langanohjaimeni.

Samaan suuntaan kulkijani.

 

laiskottelemisen vaikeus

Hidastetusti.

Pyjamissa.

Koko päivän.

Syömistä vaikka ei niin nälkäkään ole.

Aistittavissa ylensyömistä ja ripaus ärinää.

Mietin vaan ettei tämmöinen ihan helppoa ole.

Kova kiusaus tehdä kaikkea,

lähteä kävelylle, vähän järjestellä.

Kun lupa vain laiskotella.

No olen minä kutonut villatakkia valvojan silmän alla.

Hän käy hetkittäin kyselemässä työn etenemistä.

Hitaasti mutta eteenpäin kuitenkin -olen vastannut..